Oman Työn Dialogi ™ (OTD™)-malli
Facilitator Oy on kehittänyt Oman Työn Dialogi™ –mallin, jonka avulla vahvistamme yksilöiden muutosvalmiutta, omien toimintatapojen tiedostamista sekä kykyä oppia ja toimia aktiivisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.
Oman työn dialogi keskittyy siihen :
- mikä meissä on parasta?
- mitä me erityisesti arvostamme omassa työssämme?
- mistä motivoidumme ja mikä antaa meille energiaa?
- mitä osaamme ja miksi se on meille merkityksellistä?
- mitä ja miten me haluamme oppia lisää?
- minkälaista palautetta haluamme osaamisestamme?
- minkä me koemme palkitsevana?
- mistä me unelmoimme?
Minä + Sinä = Me
Kehittäminen lähtee nykytilan tarkastelusta. Mikä siinä toimii jo nyt? Tavoitteena on tehdä näkyväksi yksilön suhde itseensä, työtovereihinsa ja työyhteisöönsä. On tärkeää, että jokainen tiedostaa omat odotuksensa, arvonsa ja motivaatioperusteensa sekä osaa keskustella niistä. Opimme tunnistamaan mitä voimme itse kulloisessakin tilanteessa tehdä, jotta käsillä oleva nykytila olisi toivettemme ja tavoitteidemme mukainen. Yksilöllisen erilaisuuden tiedostamisen ja hyväksymisen kautta koko työyhteisöön syntyy uutta, arvostavaa toiminta- ja puhekulttuuria sekä ammattiylpeyttä.
Systeemisesti ei ole merkitystä mistä osiosta tarkastelun aloittaa.
OTD™-malli yhdistää taloudellisuuden, tehokkuuden ja pehmeät arvot, motivoimalla ja sitouttamalla ihmiset oman työn dialogin kautta ymmärtämään, osallistumaan, jakamaan ja kehittämään koko työyhteisöä ja sen tavoitteita.
|